Lippukunnan historiaa

Mikaelin Sinikellojen perustamisjuhlaa vietettiin 21.9.1935. Kielo-vartion kokous 4.4.1935 oli kuitenkin jo ollut koko toiminnan ensimmäinen kokous. Keväällä oli vietetty Yrjänän päivääkin 16.4. ja Kielot olivat ehtineet kokoontua kevään ja kesän kuluessa monta kertaa sekä retkeilläkin pariin otteeseen.

Ensimmäinen leiri Paraisilla 1936

1940-luku

40-luvun partiointiin vaikuttivat väistämättä sotavuodet. Koko Mikaelin seurakunnan toiminta vilkastui, mutta Mikaelin Sinikellojen toiminta jatkui supistuneessa muodossa todennäköisesti lähes keskeytyksettä läpi sotavuosien. Sodan loputtua lippukunnan toiminta vilkastui. Vuodesta 1946 alkaen koko partioliike kasvoi nopeasti. Sinikellojenkin jäsenmäärä kaksinkertaistui. Kokouksia jatkettiin 30-luvun tapaan seurakuntatalossa, “kerhossa”, ja toiminta oli edelleen vahvasti hengellissävytteistä.

Viisivuotis juhlakuva, Seurakuntatalossa 1940

1950-luku

1950-luvulla vartioita oli vaihdellen 6-8 kappaletta ja tonttuparvia 2. Johtajien määrä oli vähäinen – lippukunnanjohtajan lisäksi sihteeri ja kalustonhoitaja. Vartionjohtajat olivat nuoria, 14-15 -vuotiaita ja vartioiden ohjelmissa partiotaidot, leikit ja laulut yleistyivät. Myös elämäntaitojen osuus ohjelmissa kasvoi.

1960-luku

Sinikellojen jäsenmäärä nousi 60-luvun keskivaiheilla voimakkaasti ollen huipussaan -66, joilloin Sinikelloja oli 144. Muutto Mikonmökkiin Käsityöläiskadulle elokuussa -68 koitui käännekohdaksi lippukunnalle. Huoneita ei ollut lupa sisustaa eikä seiniä koristella. Kolkko kolo ei tuntunut omalta. Kieltoa kierrettiin ripustamalla seinälle säkkikangas ja kattoon myrskylyhdyt. Kololla saattoi käydä lähinnä vain vahtimestarin työaikana, sillä avaimia oli koko lippukunnan käyttöön vain muutama. Vapaasti tulemaan ja menemään tottuneille Sinikelloille tähän uuteen tilanteeseen sopeutuminen oli vaikeaa. Jäsenmäärä kääntyi laskuun.

Kevätparaati

1970-luku

70-luvulla Sinikelloissa toimi kolmesta kuuteen vartiota aina samanaikaisesti. Lupauksenanto oli juhlallisesti Mikaelin kirkossa samoin kuin merkkienjako. Kokousten ohella vartiot retkeilivät: päiväretkiä ja yöretkiä järjestettiin mm. Kunstenniemeen ja Hennalaan, teemoina mm. Ressu, Saku Sammakko ja Muumi. Vartiot tekivät myös yhteisiä retkiä.

Koffanien kanssa pidettiin useammatkin yhteisretket Holkenilla Paimiossa, mm.”rakkausretki” keväällä -79. Yhteisiä retkiä oli erityisen paljon toimintakaudella 1978-79, jolloin oltiin joka toinen kuukausi Holkenilla, Koffanien majalla, ja joka toinen kuukausi Kunstenniemessä. Ohjelma oli leikkimielistä yhdessäoloa, vapaa-aikaa oli paljon, suorituksista ei tuolloin puhunut kukaan mitään, tosin Holkenin majalla oli pakko oppia hakkaamaan halkoja, sahaamaan, hoitamaan tulta ja tekemään ruokaa.

lltaohjelmat olivat varmasti retkien kohokohtia, ne suunniteltiin hyvin, vartiolaiset keksivät hauskoja esityksiä ja laulut ja huudot raikuivat. Kokoukset saatettiin joskus viettäävaikkapa menemällä uimaan, luistelemaan tai kirjastoon. Muuten kokouksissa opeteltiin uusia taitoja, suoriteltiin, leikittiin, laulettiin ja askarreltiin kuten nykyisinkin. Harjoiteltiin myös juhlien ohjelmia, kirjoitettiin lpk:n Kellokas-lehteen, sekä myytiin joulukalentereita, merkkejä, mukuloita (kevät -79) ym.

70-luvun puolivälissä alkoi lippukunnassa vartioiden kesken toimintakilpailu, jossa pisteitä haalittiin mm.tilaisuuksiin osallistumalla sekä päiväkirjoja ja retkiselostuksia tunnollisesti kirjoittamalla. Henkilökohtaisia kilpailujakin pidettiin mm. parhaasta istuinalustasta ja ruokailuvälinepussista.

1980-luku

Syksyllä 1980 lähti viisi nuorta johtajaa Sinikelloista perustamaan uutta lippukuntaa Pansioon. Pansion Puhurit, sittemmin Partio Puhurit, kasvoi räjähdysmäisesti 200 hengen lippukunnaksi, joka toimi Pansiossa, Härkämäessä ja pian myös Suikkilassa. Viiden aktiivisen johtajan lähteminen vaikutti koko lippukuntaan. Uusia nuoria johtajia oli kasvamassa kovin vähän, “vanhojen” johtajien ja tulevan sukupolven välissä oli vain muutama johtaja. Kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin lippukunnassa oli taas johtajaikäisiä joka ikäluokasta. Lippukunnassa virisi näihin aikoihin keskustelu oman suoritusohjelman tekemisestä. Syksyllä 1984 jaettiinkin valmistuneet MSK:n omat suorituskirjat vartionjohtajille, ja ohjelmaa alettiin innolla soveltaa.

1990-luku

90-luku alkoi muuton merkeissä, kun lippukuntamme vuonna -92 muutti Mikonmökistä takaisin Puistokotiin, tällä kertaa kellariin. Uutteran remppaamisen ja sisustamisen jälkeen haisevasta ja kolkosta kellarista tuli meille kiva uusi kolo. 90-luku oli meidän aikaamme kevätparaateissa: Kannu tuli kotiin vuosina 1990, 1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1998.

Tällä vuosikymmenellä myös Kellokas-lehtemme ilmestyi tiuhaan tahtiin. Sitä oli tekemässä aina vaihteleva määrä ja koostumus tyttöjä, ja lehti ilmestyi n. 3-4 kertaa vuodessa. Johtajistoihin kokoonnuttiin ahkerasti, ja Lehmänkellot myös retkeilivät ja rentoutuivat tiuhaan tahtiin. Johtajatilanne oli välillä niinkin hyvä, että ehdittiin jo huolestua lippukunnan vääristyneestä ikärakenteesta, joka muistutti kärjellään seisovaa kolmiota.

Vaeltajatoiminta alkoi 1991 aktiivisemmin, kun joukkoon tulivat mukaan myös lajot ja vj:t. Muutaman vuoden toiminta jatkui innokkaana, mutta hiipui sitten vuosikymmenen loppupuoliskolla, kunnes taas uudella vuosituhannella innokas ja energinen joukko otti vaeltajatoiminnan omakseen.

Nykyään vaeltajat kokoontuvatkin usein ja järjestävät partiomaisia hubailuja, mm. kaupunkisuunnistuksen polkupyörillä johtajaikäisille. Myös lippukunnan omaa PT-kisaa, Yökyöpeliä, on järjestetty tasaiseen tahtiin joka kevät, ja osallistujia on riittänyt. Sudenpentuosasto koki uuden kulta-ajan myös 90-luvulla, kun vuonna -94 ­saimme kouluissa rekrytoimalla 60 uutta sudarityttöä! Innostuneet lajot aloittivat LJN-toiminnan, ja varmaan paremman näkyvyyden ansiosta pikkupöllöjäkin on löytynyt kasvamaan lajoiksi.