Luontoretki Katariinanlaaksoon

Luontoretki Katariinanlaaksoon

27/08/2017 Blogi Perhepartio 0

 

Suomen Partiolaisten ohjelmapainotus on tänä vuonna Yhdessä Metsään. Perhepartiolaiset aloittivat syksyn toimintakauden teeman mukaisesti ja teimme luontoretken Katariinanlaaksoon.

Alkumenojen jälkeen astelimme reippaina Katariinanlaakson luontopolulle. Matkan varrelta keräsimme minigrip-pusseihin hienoja lehtiä, käpyjä, marjoja ynnä muita aarteita, joita metsäpolulla tuli vastaan. Ikimuistoinen hetki koettiin, kun lintujen talviruokintapaikalla oli kolme rohkeaa oravaa, jotka eivät pelänneet meitä yhtään. Oravat hyppelivät puusta toiseen ja ihmettelivät iloisia pikku partiolaisia aivan lähietäisyydeltä.

Puolessa välissä luontopolkua oli iso Kuninkaan Kivi, jonne pysähdyimme syömään eväitä. Pienen lepohetken jälkeen kiersimme kiven ympärille ripustetut rastit. Rasteilla tutustuttiin yleisimpiin puulajeihin ja tutkittiin matkalta löytyneitä aarteita sekä puissa eläviä pikkuötököitä. Tehtävänä oli myös puiden tunnustelua silmät kiinni sekä kiipeilyä puissa.

Iltasadun ja sisaruspiirin myötä jatkoimme luontopolkua omaan tahtiin Katariinan Kiven ohi parkkialueelle asti ja sieltä kotiin. Kaikkien retkeilijöiden, niin isojen kuin pientenkin, stressitaso ja verenpaine laskivat metsässä kävelyn myötä. Tutkimuksethan ovat osoittaneet luonnossa liikkumisen lisäävän hyvää oloa ja parantavan terveyttä. Ja tämä kyllä pitää paikkansa!